Tietoja yhtyeestä

Kun kyse on irlantilaisesta, skotlantilaisesta ja englantilaisesta ceili-tanssimusiikista, Helsinki Cèilidh Band on ykkösvalintasi Suomessa. Olit sitten kokenut ceili-konkari tai täysin vasta-alkaja, Helsinki Cèilidh Band vie sinut hetkessä mukaansa ceili-tanssin hurmokseen.

Brittiläis-suomalainen yhtye perustettiin vuonna 2013 Helsingissä, yhtyeen jäsenten opiskellessa Sibelius-Akatemiassa. Siitä asti heidän ainutlaatuinen ja jalan alle menevä saundinsa on hurmannut yleisön kuin yleisön erilaisissa tilaisuuksissa ympäri Suomea. 

Yhtyeen jäsenet näyttävät eri tanssien askeleet ja opastavat tanssijoita englanniksi ja suomeksi. Ennen kuin huomaatkaan, tanssit sujuvasti menevää jigiä ja reeliä! Välillä voidaan vetää henkeä vaikkapa suomalaisen valssin tahdissa.

Yhtye

Yhtyeemme ydinjoukkoon kuuluvat Robbie Sherratt, Tommie Black-Roff, Michael Ferrie, ja Oskari Lehtonen. Toisinaan, kun jollain meistä on muuta menoa, hankimme hänelle parhaan mahdollisen tuuraajan. Näin varmistamme, että bändi on käytettävissä juuri silloin, kun sinä haluat.

Robbie Sherratt

viulu, tanssin ohjaus

Robbie Sherratt on innovatiivinen viulisti, joka on tunnettu laajasta musiikkigenrejen tuntemuksestaan. Kun Robbie heittäytyy musiikkityylistä toiseen, improvisoi ja luo uutta, hänen soitostaan kuuluu aina vahva perinteisen kansanmusiikin tietämys. Robbie on kotoisin Pohjois-Staffordshiresta, Englannista.

robbiesherratt.com

Tommie Black-Roff

pianohaitari, piano

Tommie Black-Roff on haitaristi, pianisti, laulaja ja säveltäjä. Cornwallista, Lounais-Englannista, kotoisin oleva Tommie on kasvanut pienestä pitäen vahvasti sidoksissa paikalliseen, kelttiläiseen, musiikkikulttuuriin.

tommieroff.co.uk

Michael Ferrie

kitara

Michael on kitaristi ja säveltäjä, joka on kotoisin Callanderista Skotlannista.

Oskari Lehtonen

rummut, lyömäsoittimet

Oskari Lehtonen on helsinkiläinen perkussionisti ja rumpali, jonka soittoa on kuultu jo vuosien ajan monissa yhteyksissä. Tällä hetkellä hän soittaa mm. yhtyeissä Okra Playground ja Viitasen Piia. Soittajana Lehtonen on monipuolinen ja kekseliäs. Yksi hänen erityisistä mielenkiinnon kohteistaan on pohjoismainen kansanmusiikki, jossa hänen melodinen ja svengaava soittonsa on erittäin tunnistettavaa. 

Oskari on toiminut rumpalina ja lyömäsoittajana laajasti musiikin kentällä ja esiintynyt monissa yhteyksissä niin Suomessa kuin ulkomailla. Tyylilajien kirjoon on mahtunut mm. kelttiläistä ja balkanilaista kansanmusiikkia, progressiivista rockia, elektronista musiikkia sekä hip hoppia. Lehtonen on toiminut myös mm. teatterimuusikkona ja soitonopettajana.

oskarilehtonen.com

🎻🪗🎸🥁

Hugh Sheehan

näppäinhaitari, piano

Hugh Sheehan on Birminghamista, Englannista, kotoisin oleva haitaristi. Hänen perheensä juuret ovat Irlannissa, ja hän kasvoi irlantilaisen kansanmusiikin ympäröimänä. Kansanmusiikkiosaamisensa lisäksi hänellä on nykymusiikin säveltäjän koulutus. Usein hän yhdistää työssään näitä kahta musiikkikulttuuria.

Hugh pitää tällä hetkellä taukoa yhtyeestä, mutta saattaa taas tulevaisuudessa liittyä kokoonpanoon.

hughsheehan.com